|
09.07.2009 - 15:00
Hei kaikille! Palasin eilen kotiin, ja niin kuin Leenuliini sanoikin, reissut ovat mukavia mutta vielä mukavampaa on tulla kotiin. Varsinkin kun pikkuinen Muru oli täällä odottamassa. Höpöli sai olla omassa kodissa reissun ajan, kiitos siitä ystävälleni Tuhisijalle, joka kävi häntä hoitamassa :) Muuten Muru olisi varmaankin viety johonkin kissahoitolaan, luulen että hänelle oli mukavampi olla kotona. Maanantaina siis lähdimme junalla Helsinkiin. Laivamme Silja Symphony starttasi Helsingin satamasta viiden aikaan kohti Tukholmaa. Pääsimme suoraan syömään, seisovaan pöytään :) Parasta laivalla on ehdottomasti syöminen, vaikka sain taas huomata että alku- ja lämminruokapöydistä lautaseni jäi varsin tyhjäksi. Ihan ihme sapukoja ja kaikissa jotain äyriäisiä. Kalasta kyllä tykkään, mutta simpukat eivät ole mun makuun. Sen sijaan suuntasin pöytään, jossa sai koota itselleen oman tortillan :) nami nami... Aamulla laiva saapui Tukholmaan. Kiertelimme keskustan tavaratalot, NK:n ja Åhlénsin sekä kauppakeskukset Gallerianin. Viime vuonna olimme samanlaisella reissulla, silloin olin nähnyt Gallerianissa pienen ja ihanan näköisen helmikaupan, Pearl Chainin. Silloin oli kuitenkin niin vähän aikaa jäljellä, että siellä ei ehditty paljoa aikaa kuluttaa. No, nytpä sitä ei enää ollut siellä :( Kuitenkin yksi kaverini oli pari kuukautta sitten Tukholmassa käymässä, silloin siellä oli se. No, ei voi mitään. Sitten vähän kuvia. Niitä ei tullut räpsittyä kuin muutama, mutta pistämpä nyt tänne pari. Tässä on Sergein tori. Vai oliko se aukio? no joku semmonen kuitenkin. Se on vähän alempana kuin sen ympärillä olevat tiet ja rakennukset. Metron sisäänkäynti oli torilla/aukiolla.
Kävelykatu. Siellä oli autoja parkissa.
Kävimme Hard Rock Cafessa ostamassa T-paidat. Viime vuonna emme käyneetkään täällä lainkaan...
Viideltä Ruotsin aikaan laiva lähti takaisin Helsinkiin. Sama ravintola, samat tortillat :) Aamulla samppanja-aamiainen, mulle ei tosin annettu samppanjaa... Sitten junalla kotiin ja kisun luo :)
|
Kirjoittaja
18-vuotiaan käsillätekijän blogi. Kortit ovat tämän hetkinen villitys, mutta kaiken näköistä muutakin tulee kokeiltua. Suosikkejani ovat kuitenkin korut, jotka löytyvät toisesta blogistani (linkki nappilaatikossa:)) Tällä hetkellä bloggaaminen jakaa aikani myös kissani Murun ja lukion kanssa. Sivut
Nappilaatikko
Tässä nappi tähän blogiin. Olisi mukavaa tietä mistä tämän löytää :) Helmikeiju -Toinen blogini, koruille.
Katsomisen arvoista: Maaretin Kortit, Korut ja Käsityöt
Mennyttä aikaa:
Helmiperhonen löytyy myös blogilistalta
Kävijöitä 5.11.2008 jälkeen:
Tunnustuksia
Kiitos Leenuliini! Kiitos Hellevi ja Leenuliini!
Kiitos Hellevi, Sanni, Leenuliini ja Piisku!
Kiitos Sanni!
Kiitos Sanni!
Kiitos Sisko, Hellevi ja Sanni!
Kiitos Sanni!
Kiitos Leenuliini ja Sanni!
Kissanomistaja kiittää Helleviä ja Sannia!
Kiitoksia Sanni! |
|
Välkommen tillbaka!! tänne sateeseen ja kylmään.